Kuopiolainen Insaco Oy on ottanut jälleen uuden kasvuloikan. Uuden Insaco Group -nimen alta löytyy talotekniikan ja MAGIA keittiöiden lisäksi nyt myös tytäryhtiö Insaco Urakointi Oy. Laajentuminen on luonut lisää työpaikkoja Insaco Groupille.

Insaco suuntaa nyt vahvasti myös urakoinnin puolelle. Siksi on perustettu tytäryhtiö Insaco Urakointi Oy, ja sen myötä yritys on palkannut lisää talotekniikan ammattilaisia. Toimitusjohtaja Toni Tanskanen kertoo laajentumisen syntyneen luontevalla tavalla, toiveesta ja tilauksesta asiakkailtamme.
– Tulemme nyt ottamaan markkinaosuuksia myös pääurakoinneista, Niitä on meille tarjottu jo aikaisemminkin, mutta aika ei ole meille ollut sopiva. Nyt se on. Insacon jatkuva kehitys ja todella pätevä henkilöstö uusine vahvistuksineen, antaa meille mahdollisuuden vastata markkinoiden haasteisiin. Nyt tulemme olemaan nyt todella vahvasti mukana myös urakointipuolella. Rakennus- ja taloteknisen puolen kokonaispalvelurakenne on vuosien varrella hioutunut tehokkaaksi, ja samaa liiketoimintamallia tullaan nyt jalkauttamaan myös urakointipuolelle.

Lisää juttua meistä löytyy alla olevasta linkistä:

Insaco on nyt Insaco Group

Write a comment:

*

Your email address will not be published.